Miten lopettaa yrittäminen ja siirtyä tjottiin, kun kierto on säännöllinen, ovulaatio aina samoihin aikoihin ja ovulaatioireet  selviä? Olla välittämättä niistä? Miten se oikein käytännössä tehdään? Ovulaation tikuttelun olen lopettanut enkä pysy mukana tarkoissa kiertopäivissä, mutta tässä puolentoista vuoden aikana on oppinut tuntemaan ovulaation niin hyvin, että olisi vaikeaa olla huomaamatta sitä. 

Kierto lähenee loppujaan ja yhtä pahaltahan se aina tuntuu. Vaikkakin tässä kierrossa välteltiin ne kaksi kriittistä päivää, jottei ehdoin tahdoin tulisi aivan loppuvuonna syntyvää vauvaa, niin silti sitä jollain tavalla toivoi ihmettä. "jos ovulaatio olikin päivää ennen ja siittiöt supersiittiöitä ja jäivät kytikselle" jne jne jne Ei se loppuvuoden lapsikaan niin paha olisi. Toki jos saisi valita, niin sitä valitsisi syntymäkuukaudeksi minkä muun vaan, sillä  lapsen elämä ehkä olisi jotenkin helpompaa mikäli ei olisi aina se nuorin eikä tuo jouluaaton LA:kaan mikään ihan unelma olisi, mutta eiköhän tässä ole jo tullut selväksi ettei kaikkeen voi vaikuttaa. Otetaan se mikä annetaan eikä se haikara tuo kaikille sitä nyyttiä juuri silloin kuin toivoo. Olisin minä sen jouluvauvan kyllä halunnut...

Mutta maha on sen verran kipeä, ettei taida tulla joulunyyttiä. :( Pelottaa, että viime kierron clomit vaikuttavat vielä hieman ja viime kertainen kipukohtaus uusiutuu. :( Tekisi mieli jo ottaa etukäteen kunnon annos lääkärin määräämiä särkylääkkeitä, mutta se pieni  epätoivoinen toivonkipinä estää. Entä jos sittenkin... niitä kun on ehdoton kielto käyttää raskaana. Ja perus panadolista ei juurikaan apua olisi.

Päivän kysymys on miksi ja miten? Miksi me emme onnistu? Miksi, miksi, miksi? Mitä väärää mä olen tehnyt?  Ja miten kauan mä tätä kestän? Varsinkin jos emme sinne hoitoihin asti koskaan pääse, vaan jatkamme tätä luomuyritystä. Miten kauan se kestää ei, sitä ei voi tietää...

 

Päivän tunnelmat:

 

 

Koneeseen kadonnutta
Ei voi takaisin saada.
Kulutettu, käytetty
Ruokkimaan ympyrää.

Luotettu ehkä liikaa
Siihen, että aika korjaa
Sen, minkä vuoksi nähtiin
Niin kovin paljon vaivaa,

Että hajalle saatiin
Se, mikä kauniiksi tarkoitettiin

refrain:
Kipu kuolee huutamalla
Alastomana lattialla.
Miten kauan sitä kestää?
Ei, sitä ei voi tietää.
Keneen sattuu ja kuinka paljon?
Siitä kysymys enää tässä kai on,
Kun on saavuttu siihen pisteeseen,
Ettei mikään ole varmaa.

Maailman pisimmät tunnit,
Niiden otteeseen jää kiinni.
Niitä kantaa loppuun asti,
Vaikka itse ei aina huomaa.

Millainen on se taivas,
Jota ei löydetty koskaan?
Olen kuullut paljon siitä,
Osan jopa omasta suustani.

Voi niin pitkälle jaksaa
Kun itsellensä vakuuttaa

refrain

Joku meistä on onneton
Palanut, mutta tunnoton
Katuva, mutta uskoton
Enemmän kuin rauhaton

Periaate on ehdoton,
Perustelu on aukoton,
Yhtälö ehkä mahdoton.

Miten niin muka armoton? (5x)

refrain

Kipu kuolee huutamalla
Alastomana lattialla.
vaan miten kauan sitä kestää?
Ei, sitä ei voi tietää.