Ei tainnut tärppi käydä tässäkään kierrossa. En tiedä johtuuko Clomifenista vai mistä, mutta niin pahat PMS oireet taas päällä. Kaikki vituttaa. Risut, männynkävyt ja mies saa kyytiä. Mikään ei ole hyvin, arg.

DPO0 tai DPO1 ja jälleen kerran ah niin ihana ovulaation ajan optimistisuus ;) Todennäköisyys ei ole enää meidän puolella, mutta jos nyt kävis pieni vappuihme. Nyt kaikki varpaat ja sormet pystyyn!

Huomenna pitäisi tavata lapsellisia ihmisiä ja vauvaperheitä ja oikealla asenteella tiedän kyllä kestäväni sen, mutta antakaa mulle voimia kestää jos joku alkaa kysellä meiltä vauvan hankinnasta.

 

Ottaako vai eikö ottaaa? Tai entä jos sittenkin vielä kerran yrittäisi? Clomit vei mut päivystykseen selittämättömän kipukohtauksen takia. Tai ainakin luulen, että se johtui clomeista, mutta silti nyt pohdin, että pitäisikö vielä syödä niitä yksi kierto. Mitä hävittävää mulla on? Voi, että aika paljonkin, jos hormonitoiminta kiihtyy liikaa,  mutta kun en oikeasti tiedä.

Oon niin epätoivoinen, että tekisi mieli vielä kerran yrittää. Vaarallinen tauti tämä vauvakuume, myisin varmaan kohta jo mummoni vauvasta. No ehken ihan, mutta silti. Tekisin miltei mitä vaan!

Miten lopettaa yrittäminen ja siirtyä tjottiin, kun kierto on säännöllinen, ovulaatio aina samoihin aikoihin ja ovulaatioireet  selviä? Olla välittämättä niistä? Miten se oikein käytännössä tehdään? Ovulaation tikuttelun olen lopettanut enkä pysy mukana tarkoissa kiertopäivissä, mutta tässä puolentoista vuoden aikana on oppinut tuntemaan ovulaation niin hyvin, että olisi vaikeaa olla huomaamatta sitä. 

Kierto lähenee loppujaan ja yhtä pahaltahan se aina tuntuu. Vaikkakin tässä kierrossa välteltiin ne kaksi kriittistä päivää, jottei ehdoin tahdoin tulisi aivan loppuvuonna syntyvää vauvaa, niin silti sitä jollain tavalla toivoi ihmettä. "jos ovulaatio olikin päivää ennen ja siittiöt supersiittiöitä ja jäivät kytikselle" jne jne jne Ei se loppuvuoden lapsikaan niin paha olisi. Toki jos saisi valita, niin sitä valitsisi syntymäkuukaudeksi minkä muun vaan, sillä  lapsen elämä ehkä olisi jotenkin helpompaa mikäli ei olisi aina se nuorin eikä tuo jouluaaton LA:kaan mikään ihan unelma olisi, mutta eiköhän tässä ole jo tullut selväksi ettei kaikkeen voi vaikuttaa. Otetaan se mikä annetaan eikä se haikara tuo kaikille sitä nyyttiä juuri silloin kuin toivoo. Olisin minä sen jouluvauvan kyllä halunnut...

Mutta maha on sen verran kipeä, ettei taida tulla joulunyyttiä. :( Pelottaa, että viime kierron clomit vaikuttavat vielä hieman ja viime kertainen kipukohtaus uusiutuu. :( Tekisi mieli jo ottaa etukäteen kunnon annos lääkärin määräämiä särkylääkkeitä, mutta se pieni  epätoivoinen toivonkipinä estää. Entä jos sittenkin... niitä kun on ehdoton kielto käyttää raskaana. Ja perus panadolista ei juurikaan apua olisi.

Päivän kysymys on miksi ja miten? Miksi me emme onnistu? Miksi, miksi, miksi? Mitä väärää mä olen tehnyt?  Ja miten kauan mä tätä kestän? Varsinkin jos emme sinne hoitoihin asti koskaan pääse, vaan jatkamme tätä luomuyritystä. Miten kauan se kestää ei, sitä ei voi tietää...

 

Päivän tunnelmat:

 

 

Koneeseen kadonnutta
Ei voi takaisin saada.
Kulutettu, käytetty
Ruokkimaan ympyrää.

Luotettu ehkä liikaa
Siihen, että aika korjaa
Sen, minkä vuoksi nähtiin
Niin kovin paljon vaivaa,

Että hajalle saatiin
Se, mikä kauniiksi tarkoitettiin

refrain:
Kipu kuolee huutamalla
Alastomana lattialla.
Miten kauan sitä kestää?
Ei, sitä ei voi tietää.
Keneen sattuu ja kuinka paljon?
Siitä kysymys enää tässä kai on,
Kun on saavuttu siihen pisteeseen,
Ettei mikään ole varmaa.

Maailman pisimmät tunnit,
Niiden otteeseen jää kiinni.
Niitä kantaa loppuun asti,
Vaikka itse ei aina huomaa.

Millainen on se taivas,
Jota ei löydetty koskaan?
Olen kuullut paljon siitä,
Osan jopa omasta suustani.

Voi niin pitkälle jaksaa
Kun itsellensä vakuuttaa

refrain

Joku meistä on onneton
Palanut, mutta tunnoton
Katuva, mutta uskoton
Enemmän kuin rauhaton

Periaate on ehdoton,
Perustelu on aukoton,
Yhtälö ehkä mahdoton.

Miten niin muka armoton? (5x)

refrain

Kipu kuolee huutamalla
Alastomana lattialla.
vaan miten kauan sitä kestää?
Ei, sitä ei voi tietää.

 

 

 

 

1,5 vuotta,  18 tai oisko jopa 19 yrityskiertoa. Se on pitkä aika pissiä tikkuun, harrastaa seksiä juuri tiettyyn aikaan ja stressata menkkojen alkamista. Liian pitkä aika ilman minkäänlaista toivonpilkahdusta. Enää en jaksa. Siksi nyt mennäänkin tjotilla siihen asti kunnes mies saa kerättyä itsensä ja menee tutkimuksiin.

Clomienkin käytön lopetin, sillä ne veivät päivystykseen. Sinä päivänä kun menkkojen piti alkaa, niin ihan yhtäkkiä, kesken aamuisen postinhakureissun, sain ihan hirveät vatsakivut. Kuukautiskivut potenssiin tuhat. Särkylääkkeet eivät auttaneet enkä vain pystynyt olemaan. Ulkomaalaistaustainen, huonosti suomea puhuva lääkäri ei tiennyt ollenkaan mistä se voisi johtua, lähinnä katseli netistä Clomien sivuvaikutuksia. Kivut kumminkin lakkasivat ja menkat alkoivat vasta seuraavana päivänä tavallisten, siedettävien menkkakipujen kera. Kipujen syy jäi mysteeriksi, mutta vähän epäilen niiden johtuneen Clomeista. Enpähän halua kokea tuota uudestaan, Clomit saavat jäädä.

Aurinkoista ja munarikasta pääsiäistä kaikille! Jos nyt joku tätä edes sattuu lukemaan...